Silvesta ja UPM

UPM Silvesta Oy on UPM-konsernin omistama yhtiö. UPM Silvestan toiminta alkoi vuonna 2007, kun UPM Metsän metsurit siirtyivät vanhoina työntekijöinä palvelukseemme. Toteutamme metsänhoitotyöt UPM:n metsissä ja UPM Metsän metsäpalvelusopimustiloilla sekä sopimuksen mukaan myös muille asiakkaille.

Yksityisten metsänomistajien sekä UPM:n metsäpalvelusopimusasiakkaiden metsänhoitotyötilaukset hoidetaan UPM Silvestalle UPM Metsän ostohenkilöstön kautta. Yksityismetsänomistajien pihapuuhakkuut ja muut erikoistyöt sekä yritysten, kuntien ja muiden yhteisöjen työt voidaan sopia myös suoraan UPM Silvestan kanssa.

Perusarvomme ovat samat kuin konsernilla:

- Luota ja ole luotettava
- Tuloksia yhdessä
- Uudistu rohkeasti


UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme perustuvat uusiutuviin raaka-aineisiin ja ovat kierrätettäviä. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen ryhmään: Energia ja sellu, Paperi sekä Tekniset materiaalit. UPM:n palveluksessa on noin 23 000 henkilöä ja yhtiöllä on tuotantolaitoksia 15 maassa. Liikevaihto vuonna 2009 oli 7,7 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä.
UPM – The Biofore Company – www.upm-kymmene.fi ja www.upmbiofore.com


UPM Metsä vastaa UPM:n Suomen tehtaiden puunhankinnasta ja yhtiön omista metsistä, joita on noin 915 000 hehtaaria. Talousmetsissään UPM tuottaa puuta lähes 800 000 hehtaarin alalla. Yhtiö hankkii valtaosan tehtaiden tarvitsemasta puusta kotimaan yksityismetsistä. UPM Metsä tekee vuosittain yli 30 000 puukauppaa ja tarjoaa puunmyyjilleen monipuolisia metsäpalveluja. UPM:n metsäpalvelusopimus sisältää metsänomistajalle räätälöidyn valikoiman metsäpalveluja puukaupasta metsän- ja metsäluonnonhoitoon ja metsäomaisuuden hoitoon. Metsäpalvelusopimusasiakkaita on yli 13 000. UPM Metsän palveluksessa on noin 600 toimihenkilöä.

 
   Legal Notice » © 2008-2010 UPM. All Rights Reserved.